tiistai 6. marraskuuta 2012

Rahkapullat

En ole koskaan erityisemmin ollut pullaihminen. Syön kyllä jos pullaa on tarjolla, mutten mitenkään himoitse sitä. Sitäpaitsi peruspulla on jotenkin tylsää - mieluummin leivon vaikka kakkuja tai piirakoita. Viime talvena tein ensimmäistä kertaa laskiaispullia ja niistä tuli sen verran kuivia, ettei tuo kokeilu juuri tämä lajin pariin innostanut toista kertaa. Eilen kuitenkin törmäsin jossakin kuvaan rahkapullista ja niihin iski välitön himo. Totesin, että ehkä nyt olisi hyvä aika kokeilla pullien leipomista uudestaan - voisi olla taaperostakin hauskaa leikkiä taikinalla.






POHJA:

2,5 dl maitoa
½ palaa hiivaa (laitoin pussillisen kuivahiivaa)
½ tl suolaa
3/4 dl sokeria
1 muna
n. 7 dl vehnäjauhoja
50 g rasvaa

TÄYTE:

1 prk (250g) rahkaa
½ dl sokeria
1 muna
1 tl vanilliinisokeria (vaniljasokeri aina parempi)

voiteluun yksi muna



Laita rahka valumaan siivilään. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää siihen suola, sokeri ja kananmuna. Lisää vehnäjauhoja noin puolet ja sekoita tasaiseksi.  Sulata rasva ja kaada se taikinan joukkoon. Lisää loput jauhot vähän kerrallaan (jauhomäärä on arvio). Vaivaa taikina tasaiseksi. Itse vaivasin taikinaa telkkaria katsoessani n. 10 minuuttia ja se tuntui riittävän. Ripottele pinnalle hieman jauhoja, peitä kulho liinalla ja anna nousta noin ½ tuntia. (Taikinaahan pitäisi nostattaa vedottomassa paikassa. Luin jostakin vinkin että taikinakulho kannattaa laittaa mikroon ja ovi kiinni - toimi!) Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja tee siitä tanko. (Tässä vaiheessa vaivasin taikinaa vielä viitisen minuuttia.) Leikkaa tangosta sopivan kokoisia paloja ja pyöritä niistä pienet pullat. Tästä taikinasta tuli 9 pullaa - tuon enempää ei kannata yhdelle pellille tehdäkään jotteivät takerru toisiinsa. Anna kohota taas noin 30 min. leivinpaperin päällä pellillä. Valmista täyte sekoittaen ainekset keskenään. Painele pulliin syvennys keskelle, esim juomalasin pohjalla. Lisää jokaiseen rahkatäyte ja voitele reunat munalla. Paista 225`c 10-15 minuuttia.

Halutessasi voit lisätä rahkaan lisukkeeksi esimerkiksi rusinoita, sitruunan raastetun kuoren, tilkan mehua tms. Itse käytin tällä kertaa Valion maustettua vaniljarahkaa. Lisäsin siihen munan sekä hiukan tavallista ja vaniljasokeria. Sokerit olisi ehkä voinut jättää lisäämättäkin, mutta ei mielestäni mitenkään äklömakeaa tullut. Pullat nousivat erinomaisesti, olivat pehmeitä ja muutenkin oikein onnistuneita - voin siis tätä reseptiä huoletta suositella! Ainakin siitä päätellen, että pullat hupenivat illan aikana alta aikayksikön... :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti