Pikkuvintiön kanssa ruuanlaitto on toisinaan haastavaa. Usein saa hellan edessä puuhailla vapaasti, mutta on päiviä, jolloin pieni vaatii huomiota nyt eikä hetken päästä ja silloin ovat hermot koetuksella. Tästä syystä en usein paistele esim. pihvejä, joiden valmistus vaatii suhteellisen kauan aikaa. Toissapäivänä päätin tehdä kuitenkin poikkeuksen, sillä pakastimessa polttelivat äidiltä saadut suppilovahverot ja jauhelihapihvejä teki mieli. Palataan siis välillä ihan arkiruuan pariin.
200g sieniä (kaikki ruokasienet käyvät)
1 sipuli
1 rkl rasvaa
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
2 rkl korppujauhoja
400g naudan jauhelihaa
1 kananmuna
paistamiseen öljyä
Tarvittaessa puhdista ja pilko sienet pieniksi. Paahda kuivalla pannulla, kunnes nesteet ovat osaksi haihtuneet. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää sipulit ja rasva sienten joukkoon. Kääntele hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos kulhoon ja sekoita joukkoon korppujauhot. Anna seoksen jäähtyä. Lisää joukkoon jauheliha ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi murekeseokseksi. Muotoile kostutetuin käsin tasakokoisia pihvejä. Paista pihvit öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
Ylläolevasta ohjeesta tulee noin kahdeksan pihviä. Itse tuplasin määrän, sillä meillä ei tunnetusti minkään sortin pihvit kauaa mätäne. Ohjeeseen voi tosiaan käyttää mitä tahansa ruokasieniä - alkuperäisessä reseptissä oli käytetty herkkusieniä, itse käytin tosiaan niitä suppilovahveroita. Hyvää arkiruokaa pienellä luksuksella höystettynä!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti