tiistai 11. syyskuuta 2012

Uupuneen rahka-omenapiirakka



Syksy ja omenapiirakka - kaksi asiaa jotka yksinkertaisesti kuuluvat yhteen. Tämänpäiväinen reseptikokeilu sai alkunsa, kun flunssaisen lapsen kanssa valvotun yön jälkeisessä horroksessa pohdin, jaksaisinko väsätä jotakin pientä kahvittelemaan saapuvalle ystävälle tarjottavaksi. Kauppaankin pitäisi jaksaa raahautua. Lopulta sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni ja hyvä näin: pieni ulkoilu ja mielekäs tekeminen saivat hitusen piristymään. Eipähän tarvinnut pyöritellä mielessään ajatusta, nukkuiko edellisenä yönä kaksi vai kolme tuntia. Tämä on taas näitä päiviä...

Piirakat ovat aina käteviä tarjottavia, sillä ne ovat nopeita ja helppoja valmistaa näin uupumuksen kourissakin. Pääsisinpä samalla testaamaan myös viime viikon Ikea-reissulta mukaan tarttunutta irtopohjallista piirakkavuokaa. Rakastan rahkoja ja tuorejuustoja, mutten jostain syystä koskaan ole kokeillut yhdistää edellämainittuja omenoiden kanssa. Siunattu Google tuotti jälleen nopeasti tulosta, joten ei kun seuraavia raaka-aineita haalimaan:

pohja

200g voita
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

täyte
2-3 kpl omenoita
kanelia ja sokeria
250g maitorahkaa
1 dl maitoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
(2 tl sitruunamehua, jätin pois)
1 muna

Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty vanilliinisokeria, mutta omassa kaapissani on yleensä vaniljasokeria, sillä toki oikeasta vaniljasta tehty on aina parempaa kuin esanssista. Lisäksi tykkään niistä pienistä mustista pilkuista, joita vaniljasokerissa on :) En kaivannut tähän sitruunan makua, joten jätin sitruunamehun pois. Kaksi isoa kaupan omenaa (valitettavasti ei ole tuttuja joilla olisi omenoita omasta takaa) riitti aivan hyvin ja nuhainen taaperokin sai ison biitin nakerrettavakseen.

Sekoita sula voi ja sokeri keskenään ja sitten loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (itsehän korppujauhotuksen luonnollisesti unohdin, mutta tarkoitus olikin tarjota piirakka suoraan vuoasta) ja asettele päälle viipaloidut omenat (laitoin pieniä kuutioita, sillä ne ovat mukavamman tuntuisia suussa). Ripottele päälle kanelia ja sokeria maun mukaan. Lopuksi tehdään päälle tuleva rahka sekoittamalla aineet vain keskenään (maitorahka, maito, sokeri, vanilliinisokeri, sitruunamehu, kananmuna) ja kaatamalla se omenoiden päälle tasaisesti. Paista piirakka uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia kunnes piirakassa on vähän väriä.

Kyttäsin piirakkaa loppuvaiheessa vainoharhaisesti, sillä meillä on suht tehokas uuni ja tämänkaltaisten piirakoiden pinnasta tulee helposti liian ruskea. Mielestäni se on ruman näköistä. Löysin jostakin tähän ongelmaan hyvän ratkaisun: jos näyttää että pinta tummuu liikaa, voi loppuvaiheessa piirakan peittää leivinpaperilla. Toimii muuten! Täytyy vaan muistaa kytätä uunin luukusta, ettei nuku onnensa ohi. Tällä kertaa ei kikkaa kuitenkaan tarvinnut ottaa käyttöön.

Lopuksi ei voi kuin ihmetellä, miksen aiemmin ole älynnyt tehdä omenapiirakkaa rahkalla höystettynä. Ylivoimaisesti paras omenapiirakkaresepti jonka olen toteuttanut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti