keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kesäkurpitsa-halloumipihvit ja limetti-jogurttikastike

Laitetaanpa parin makean reseptin jälkeen suolaista kehiin. On hienoa, että lähipiiriin kuuluu myös kasvissyöjiä, sillä tulee testattua reseptejä joita ei arkisin välttämättä tulisi kokeiltua. Kerään reseptiraamattuuni säännöllisesti myös kasvisruokaohjeita ja koemaistajaksi joutuu melkeinpä aina sama parka. Onneksi pahoja mokia ei ole toistaiseksi tapahtunut. Tänään testiin pääsi jo pitkään vuoroaan odotellut kesäkurpitsa-halloumipihviresepti.


1 kesäkurpitsa
150 g halloumijuustoa
2 kananmunaa
(paistamiseen oliiviöljyä - tänään käytin tosin rypsiöljyä)

Limetti-jogurttikastike
1 dl turkkilaista jogurttia
½ limetin raastettu kuori ja mehu
ripaus suolaa, sokeria ja rouhittua mustapippuria

rucolasalaattia

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua pihvien teon ajan. Raasta kesäkurpitsa ja halloumi karkeaksi raasteeksi. Sekoita raasteet kulhossa kananmunan kanssa. Paista pannulla öljyssä miedolla lämmöllä pieniä pihvejä (ohjeesta tuli luvatut 8 pihviä, riittävästi noin kahdelle hengelle ilman lisukkeita). Ruskista ne molemmin puolin. Tarjoile limetti-jogurttikastikkeen ja rucolasalaatin kanssa.

Kesäkurpitsa on todella kostea raaka-aine, joten raastoin sen talouspaperin päälle, joka imi suuren osan nesteestä. Levitin vielä raasteen suurelle lautaselle ja ripottelin hiukan suolaa päälle - luin jostakin että tämä poistaa kätevästi nestettä. Niinhän siinä kävikin. Puristelin liian nesteen raasteesta pois ja lisäsin vasta sen jälkeen muiden ainesten sekaan. Tästäkin huolimatta nestettä joutui kaatamaan kulhosta pois vähän väliä, joten nesteen poistamisen välttämättömyyttä ei voine liikaa korostaa. Tuplasin myös kananmunien määrän alkuperäiseen ohjeeseen, mutta näistä huolimatta pihvit eivät meinanneet millään pysyä läjässä. Varovaisuutta siis pihvien kääntelyyn! Suosittelen ohuen ohutta paistinlastaa tähän hommaan. Toinen pannullinen onnistui vähän paremmin kuin ensimmäinen. Maultaan lopputulos oli kyllä oivallinen, joten tämäkin resepti saa kunnian jäädä "raamattuuni".

2 kommenttia:

  1. Joo, helpottaa huomattavasti kun kesäkurpitsan raastaa, suolaa ja heittää siivilään, joka on vuorattu talouspaperilla tai kuituliinalla ja antaa pari tuntia valua. Liina on siitä parempi että sillä voi sitten helposti puristella sitä nestettä jos on kiire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, eka kommentti! Vinkit on todellakin tervetulleita, sillä mähän olen vaan amatööri, joka erehdyksen ja yrityksen kautta etenee näissä hommissa. ;) Tosiaan tuota nestettä vaan tuli ja tuli... jatkossa tietää laittaa jo hyvissä ajoin valumaan.

      Poista